Ohjaaja Jarmo Salo
"Musikaali on uusin aluevaltaukseni teatterin alueella. Olen kiitollinen yhteistyöstämme hedelmistä, jotka vaimoni kanssa ovat syntyneet kymmenen vuoden varrella. Yhteistyön laatu on hioutunut täydentäessämme toistemme osaamista.
Kyllikki on saanut kerättyä hienon ja osaavan näyttelijäryhmän, jonka kanssa työskentely on jo alkanut. Tyrvään Mantan eli Amanda Jokisen tarina on kiinnostava naisen taistellessa oman oikeutuksensa puolesta. 102 vuotta on kulunut ennenkuin kuuluisa kansanparantaja saa musikaalinsa. Puolestani toivotan teidät tervetulleeksi katsomaan mieleenpainuvaa ja koskettavaa, historiallista musikaalia hyväntekijästä ja auttajasta."
Vuoden kuluttua Jarmo Salo voi juhlia teatterintekemisen 30-vuotisjuhlaa, sillä se alkoi harrastajateatterinäyttelemisellä
vuonna 1995. Jarmo muistetaan Kangasalan maineikkaasta Ramppi-teatterista
pitkänä, tummana miehenä, jota odotettiin kesäteatterin näytelmiin.
Indie-elokuvaohjaajana ja teatteriohjaajana Jarmo on toiminut vuodesta 2015 lyöttäydyttyään yhteen tulevan vaimonsa Kyllikki Salon kanssa. Aviopari-työpari on toteuttanut yhdessä kolme pitkää elokuvaa (Sysien syleily -trilogia) ja kolme näytelmää (Kesämökkivuokralaiset 2018, Selviytyvät 2019 ja Hissi 2021) Jarmon toimiessa ohjaajana ja käsikirjoittajana Kyllikin luodessa tarinat ja musiikit.
Kyllikin ja Jarmon kokonaisuudessaan kahdestaan käsikirjoittama, tuottama ja näyttelemä Hissi sai huikaisevia arvioita. Alueviestin toimittaja vertasi Hissiä kansallisteatterin näytelmiin. Tinkimätön ohjaustyö
ja draamantaju yhdistyvät Jarmon elokuvissa ja näytelmissä. Näistä lähtökohdista on työparin ilo ponnistaa kohti Tyrvään Mantan musikaalia.